lauantai 1. elokuuta 2009

Jotain tältäkin kesältä!


Joku tarve tuli taas pari viikkoo sitten päästä kutomaan. Puissa oli vielä jäljellä viime kesästä loimea, odottamassa että äiti alkaa kutoa. Olin yrittänyt tehdä ruusukasta, ja osin onnistuinkin, mutta kuvio ei ollut halutunlainen. Innostuinkin sitten niisimään ja sitomaan uudelleen, jotta sain aaltotoimikasta!

Jo oli kevään opit hävinnyt mielestä, kun olisin halunnut tehdä myös palttinapolkuset, mutta en vaan muistanut miten ne liitettiin esim. tähän toimikkaaseen. Myöhemminhän tuo sitten selvisi.
Mutta siis halusin kokeilla maton tekemistä pelkistä räsyistä, joten trikoota tässä ei ole laisinkaan. Lopputulos tuntuu jämäkältä ja matto on melko paksu. Kuteetkin ovat varaston perukoilta löytyneitä, joten värien kanssa ei ollut kovinkaan paljon valinnan varaa. Lopputulos ei siis ole mikään ihannematto, mutta käyttöönsä sopiva.

Kudoin kolmella sukkulalla ja yksi oli aina valkoinen ja kaksi jotakin väriä. Aiemmat matot kun ovat olleet niin värikylläisiä ja vähän sotkuisen näköisiä, niin tämän tein tarkoin raidoin ja maltilla. Monesti olisi tehnyt mieli sekoittaa joukkoon väriläiskiä.
Hapsut ovat vähän vielä vaiheessa, kun sain sen juuri puista. Pitäisi miettiä jotain muuta, kuin tavalliset hevosenhännät.
Tarkkasilmäinen huomaa että maton keskikohdassa olen vaihtanut poljennan suuntaa joten aallot kääntyvät puolivälissä ja keskelle muodostuu erilainen kuvio. Pitipäs tuotaki kokeille.
Pituutta matolla on semmoiset 2,70 metriä. Sovitin sen tiettyyn paikkaan sopivaksi.



Alku kesä meni niin nopeasti työharjoittelussa etten juuri ehtinyt muuta tekemään. Neuleita on muutama aloitettuna, mutta en ole jaksanut tehdä valmiiksi. Ostin keltaista Isoveljeä jostain tarjouksesta ja rupesin neulomaan villasukkia. Onnistuin ensin turaamaan liian pienillä puikoilla ja sitten liian isoilla. Lopulta kävin keskivälin puikot kaupasta, mutta vieläkään ei onnistunut. Onnistun aina tekemään liian pientä ja tiukkaa, ettei sukka mahdu edes jalkaan. Tuntuu sinäänsä hassulta vaikka olen neulonut aiemmin ainakin kymmenet sukat. Joskus ei sitten vaan onnistu. Aloinkin sitten tehdä sukan varresta lapasta, kun ei jalkaan mahtunut...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti